Suomalaista tekstiilimuotoilua vuodesta 2003.

Joulukuun ensimmäisenä perjantaina vietetään Osta työtä Suomeen päivää. Suomalaisen työn liitto on taustavoimana päivässä ja tarkoitus on muistuttaa millaisia myönteisiä vaikutuksia suomalaisten tuotteiden ja palveluiden ostamisella on. Jokainen kotimainen ostos lisää työllisyyttämme ja yhteiskuntamme verotuloja. Siis niitä tuloja, joilla maksetaan hyvinvointiamme. Suomalaisen tuotteen tai palvelun valinta ei siis ole hyväntekeväisyyttä vaan hyvällä tavalla itsekäs päätös.

Pisa Design on 20 vuoden ajan suunnitellut ja tehnyt sekä teettänyt tekstiileitä ammattilaisten kanssa suomessa ja euroopan alueella. Meille on aina ollut tärkeää että tuotteidemme parissa on ammattilaiset, joka vaiheessa lankojen valmistuksesta saakka. Uskomme, että vain tältä pohjalta voidaan tehdä aidosti laadukkaita tuotteita. Vuoden 2022 lopussa kaikki ompelutyö siirrettiin Suomeen. Samalla hankittiin kalustoa joka mahdollisti yritykselle kokonaan uusien tuotteiden kehittelyn.  Neulevalmistus poikkeaa kudotun kankaan tekemisestä. Koneessa ei tarvita loimia, jotka määrittävät kankaan rakennetta. Tämä on lähtökohdiltaan iso muutos meidän tuotteisiin ja tuotantiin kudottuun kankaaseen verrattuna. Kudotut kankaat ovat yhä mukana tuotannossa ja kudonta tapahtuu euroopassa.  Käsinkudottu kangas tehdään Suomessa. Käsinkudonnasta usein sanottiin jo yrityksen alkuaikoina ettei se kanna, on kuitenkin upeaa että tuotannossa löytää keinon tehdä käsinkudotusta kankaasta myytävää tuotetta. Tuloksena syntyy tuotteita joilla on aito tarina. 

Lyhyesti haluamme sanoa KIITOS. On onni että asiakkaat ovat pitäneet tuotteistamme ja ilo että ne valikoituvat arkeen ja juhlaan käyttötuotteiksi sisustukseen ja lahjoiksi. 

Lahjakortti